Demarinuorten ja SONK:n puoluekokoustyöryhmä "Epämiellyttävä totuus" vaatii puolueen nykyjohdolta Lahdessa 9.9.2007 järjestettävässä Tulevaisuusfoorumissa uudenlaisia suuntaviivoja sosialidemokraattiselle politiikalle. SDP:n viimeaikaista politiikkaa on leimannut vahvasti ylivarovaisuus. Poliittinen linjanmuodostus ei voi lähteä siitä, että pyritään miellyttämään kaikkia, vaan taustalla on oltava oma arvopohja. SDP:n tekemä politiikka ei voi myöskään perustua hallituksen jokaisen esityksen kategoriseen vastustamiseen. Kannatusta voitetaan ennen kaikkea omalla vaihtoehtoisella ohjelmalla, jolla päästään pureutumaan muuttuneen maailman muuttuneisiin haasteisiin. Työryhmä pitää tärkeänä, että SDP esittää oman analyysinsä maailmasta ja yhteiskunnasta, joita esimerkiksi globalisaatio, tietoyhteiskuntakehitys, uudenlainen työ, kestävän kehityksen haasteet sekä eriarvoistumiskehitys muokkaavat.
SDP:n puoluekokous pidetään vuoden päästä kesäkuussa. Puolueella ei kuitenkaan ole sinne asti aikaa tarkastella tilannetta, vaan dynaaminen oppositiopolitiikka on synnytettävä nyt. Työryhmä toivoo myös, että kun Lahdessa on kuultu nykyjohdon asettamat uudet askelmerkit, niin ensi kesän puoluekokouksessa keskeisiä paikkoja tavoittelevat ehdokkaat astuisivat esiin ja esittäisivät omat vaihtoehtonsa. "Ei" ei riitä johtavalle oppositiopuolueelle, jolla on historiallisesti merkittävät saavutukset hyvinvointia luoneena ja kehitystä määrätietoisesti eteenpäin vieneenä kansaliikkeenä. "Ei" ei myöskään riitä nykyjohdon mahdollisille haastajille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Loputon "ein" sanominen on myös kansalaisten ajattelukyvyn aliarvioimista silloin kun sitä harjoittaa viimeiset 12 vuotta hallituksessa ollut puolue. Viimeisimmästä Suomen Kuvalehdestä kannattaa lukea tarkkaan toveri Seppo Lindblomin haastattelu.
Äänestävät ihmiset eivät ole tyhmiä. Heille ei riitä se, että oppositiopuolue SDP:n "vaihtoehto" on laittaa aina kaikkeen enemmän rahaa kuin mitä hallitus tekee. Sellaisella vaihtoehdolla pysytään oppositiossa vielä pitkään.
Ei, itse näkisin että ongelma on suurempi kuin mitä sen pitäisi olla. Tahtoisin, että SDP vetäisi selvän linjan sille välille, että ollaanko tässä kompromissipuolue vai oikeasti tasa-arvon puolustajia. Eli onko tärkein asia tukea ns. hyvinvoivaa työssäkäyvää keskiluokkaa jota koko maan puolueet tukevat, vai olisiko tarkoitus olla se puolue joka lisää tasa-arvoa, ja sitä kautta pyrkii lisäämään sosiaalista liikkuvuutta.
Mielestäni suurin syy miksei kansa pysty tekemään eroa oppositiopolitiikan ja hallituksen välille johtuu ihan siitä, että käsityksemme yhteiskunnan asettelusta, ja niin sanotuista luokkaeroista on siirtynyt siihen, että köyhät, työttömät, vähemmistöt taistelevat keskiluokkaa vastaan. Tämä tarkoittaa riitaa kahden ryhmän kesken siitä, että toiset vievät työpaikat, samalla kuin toiset elävät toisten kustannuksella. Periaatteessa ihmisiltä vaaditaan jotain mitä he eivät pysty omin resurssein toteuttamaan, tähän kuuluu myös työn löytäminen, varsinkin kun inho-individualistinen yhteiskunta vaatii, että ihminen yksilönä myös luo tulevaisuutensa.
Sanoisin tätä amerikkalaistumiseksi, eli pyrimme toteuttamaan ns. amerikkalaista unelmaa jonka on todettu toteutuvan parhaiten täysin vastakkaisissa olosuhteissa. Mielestäni nämä olosuhteet ovat ne, joiden toteutumista SDP on ajanut, eli solidaarisuutta ja tasa-arvoa. En säikähtäisi olla humaani kun puhutaan yhteiselosta ja ihmisten tulevaisuudesta. Jos käy niinkuin nyt näyttää käyvän, että osa puolueesta tahtoo tukea uuskonservatiivista lähestymistapaa samalla kun toinen yrittää niinsanotusti kiertää liberalisoitua luokkaerottelua, päädymme tilanteeseen, jossa SDP hajoaa sisäisten ristiriitojen takia kahtia.
Mielestäni olisi nyt tärkeää perustella selkeä kanta, ja sen tulisi olla rehellinen ja kaikkea muuta kuin kaksinaismoraalinen. En halua kuulua puolueeseen joka sanoo muuta ja tekee toista, onneksi me emme vielä ole sellainen. Mutta haluaisin korostaa, että sosialidemokratia ei voi kestää jos sitä revitään oikealle ja vasemmalle. Samalla ne ihmiset, jotka oikeasti kaipaavat äänenkantajaa jäävät huomiotta. Olen iloinen että Demarinuoret on nyt ottanut asian käsiinsä edes sen verran että perustettiin tasa-arvojaosto tjms, jonka kokoukseen en ikävä kyllä päässyt. Mutta pyrin itse ainakin muistamaan, että meillä on moraalinen velvollisuus muistaa, että tällä hetkellä altavastaajan asemassa eivät ole paperimiehet vaan ne, jotka eivät pääse paperimiehiksi. Duunaripuoluehan tässä ollaan, kyllä, mutta tarkoittaako se, että tämä unohtunut osa ei ole oikeutettu kuulumaan tähän joukkoon?
Eikä tämä paperityöläinen kuuntele demaria vaaleissa yhä edelleenkään koska se tietää että demari vie siltä rahat veroina ja antaa köyhille. Varsinkin jos nämä köyhät sitten unohtuvat kuitenkin.
Hmmh, tulipahan taas avauduttua. No, menkööt tämän kerran. Periaatteessa mitä piti sanoa oli, että en voisi olla enempää samaa mieltä tekstin laatijoiden kanssa.
Lähetä kommentti