Huolestuneita puheenvuoroja SDP:n ikärakenteesta on blogosfäärissä esittänyt viime aikoina yksi jos toinenkin. Huoli ei ole koskenut sitä, että meillä on niin paljon vanhoja jäseniä. Sen sijaan ongelmana on, että mistään ei tule uusia.
Oma kokemukseni Helsingin seudulta on, että yhteiskunnallista vaikutuskanavaa etsivän aktiivin suuntaan SDP ei niinkään leiki vaikeasti tavoiteltavaa kuin vaikeasti haluttavaa. Meillä ei juuri ole ollut matalan kynnyksen tapoja tulla mukaan toimintaan. Odotetaan, että ihminen jotenkin spontaanisti näkisi valon ja päättäisi liittyä SDP:hen. Potentiaalisen jäsenen on kuitenkin hyvin vaikea nähdä, miksi kannattaisi tulla mukaan, kun ulospäin näyttäydytään monoliittina, joka ei keskustele vaan ryhmäpäätöstelee, eikä luontevia tapoja tutustua puolueen toimintaan oikein ole. SDP:n julkisuuskuva on tällä hetkellä niin huono, että jos ei tule katsoneeksi meitä lähempää, jää kyllä jäsenhakemus lähettämättä.
Jos nyt kuitenkin kaikesta huolimatta haluaa liittyä SDP:hen, sekin on kummallisen koukeroinen prosessi, jossa joutuu enemmän tai vähemmän sokkona valitsemaan itselleen puolueosaston ja sitten odottelemaan osaston hyväksyntää. Siinäkin hommassa helpottaisi jos tietäisi, ettei valinnalla ole juuri merkitystä, koska puolueosastoissa on hyvin vähän poliittista toimintaa. Jos ei vielä tässäkään vaiheessa tule toisiin ajatuksiin, saa tervetuloa-kirjeen puoluetoimistolta, jäsenkortin ja laskun. Siinä kaikki. Tietysti voi kehittää itselleen epävirallisen SDP-verkoston, kunhan vain osuu ensimmäisen kerran oluelle oikeiden tyyppien kanssa. Pääsee käymään mielenkiintoisia keskusteluja, kehittelemään ideoita, toteuttamaan niitä. Unohtaa, miltä touhu näytti aidan toiselta puolelta. Virallisen organisaation luotaantyöntävyys ei haittaa samalla tavalla, kun oma verkosto alkaa toimia. Ruuhka-Suomen ulkopuolella tällaisten epävirallisten verkostojen kutominen voi tosin jo etäisyyksien takia olla haastavampaa, eikä toisaalta jokainen jäsen päädy oluelle niiden oikeiden tyyppien kanssa. Jos käy kuten usein käy, eikä omasta puolueosastosta löydä kaipaamaansa toimintaa, jääkin helposti kokonaan ulkopuolelle. Eipä erityisemmin rohkaise liittymään tämäkään.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen kenttä on monipuolistunut huomattavasti, eikä puoluetoiminta ole enää mitenkään itsestään selvä vaihtoehto. Varsinkin nuoret ovat tottuneet siihen, että järjestöillä on koko ajan meneillään projekteja, joissa ei ole koskaan tarpeeksi käsiä eikä liikaa ideoita, ja joihin on helppo hypätä mukaan. Lisäksi heidän ajastaan kilpailevat monet erilaiset ei-yhteiskunnalliset harrastusjärjestöt ja verkostot. Puolueiden perinteiset toimintatavat eivät oikein istu tähän malliin, ja siksi ne häviävät helposti taistelun ihmisten ajasta. Tarvitaankin monenlaisia uusia, kiinnostavia puoluetoiminnan muotoja, joista saa helposti tietoa ja joihin pääsee mukaan, vaikkei tuntisi ketään eikä vielä (tai koskaan) omistaisi puoluekirjaakaan.
Pinkkiruusu, Vimma-klubi, NUS. Hyvä alku, muttei riitä vielä ollenkaan. Mistä tulisi seuraava avaus?
Saija Jokela
4 kommenttia:
Facebook, MySpace ym. verkkoyhteisöt ovat eräs seuraavista askeleista aivan ehdottomasti. Verkkomaailma keskustelufoorumeineen, tietopankkeineen ja tulevine äänestysmekanismeineen houkuttelee jo nyt valtavan määrän aktiivisia nuoria päivittäin. Siellä on oltava läsnä, synnytettävä mielenkiintoista vuorovaikutusta, oltava merkittävä osa kansalaiskekustelua ja levitettävä näin ns. matalamman kynnyksen järjestötoimintasateenvarjoa laajemmalle.
"Ruuhka-Suomen ulkopuolella tällaisten epävirallisten verkostojen kutominen voi tosin jo etäisyyksien takia olla haastavampaa,..". Kyllä, myös maantieteelliset haasteet ovat kehitettävissä verkkomaailman työkaluilla. Eivät ne tietenkään kaikkea ratkaise, mutta ovat erittäin tärkeitä.
Tosiaan onkin totta, että suuri osa potentiaalisista uhr- öhm, jäsenistä jää nukkuviksi ihan vain sen takia, että järjestö itse nukkuu suuren osan ajasta. Samalla kynnys lähteä oluelle ihmisten kanssa kasvaa. Jos ei ole mahdollisuutta luoda avointa ympäristöä mielipiteiden vaihdolle, jokin on selvästi pielessä. Mutta onko kyse sitten siitä, että ihmiset eivät innostu ajatuksesta, että keskustelu käytäisiin henkilökohtaisesti, vai pyöriikö päässä usko, ettei "siitä kuitenkaan mitään tule". Ilmeisesti koko asian juoni piilee alkutekijöissä. Jos ensimmäistäkään mahdollisuutta ei järjestetä kunnolla, on vaikea ottaa mallia. Samalla harva lähtee yksinään järjestämään mitään suuremman joukon puolesta, ja törmätään ongelmiin organisoinnissa.
Jos ei sitten keksi reaalista tapaa tuoda ihmisiä sinne kahvihuoneeseen kuulemaan viikon kuulumisia ja vaihtamaan mielipiteitä, voisi ehkä yrittää saavuttaa kirjaviisaita jäseniämme esim. kotoaan, jossa suurin osa ihmisistä tuntuu viihtyvän enemmänkin ja jossa argumenttien tueksi lähdemateriaalikin on lähellä.
Edelläni Arto mainitsi verkkoyhteisöistä, jotka tosiaankin luvat mahdollisuuden, jos ei täysin interaktiiviseen ajatustenvaihtoon, niin ainakin joukkokokoontumisiin, ja ns. olutistuntoihin. Samalla tulee mieleen toimiva internet foorumi, keskustelupalsta, jonne jokainen jäsen yritettäisiin ohjata. Tarkoitan nyt palstaa kuten sanotaan vaikka, suomi24 foorumi (huono esimerkki) joka kerää vakiokävijöiksi ne, jotka todellakin haluavat käydä keskustelua, vahvistaa linjojaan ja kuulla muiden mielipiteitä keskeyttämättä sohvapoliitikon urakkaansa kotona.
Tuen siis edellistä täysin muistuttamalla, että internet on realismia. Ja hei... Missään muualla en käytä sähköpostilistoja kuin demarinuorten riveissä. se systeemi kun ei juuri sovi ajatusten vaihtoon. Itse luen mielelläni, mutta en pidä siitä, että inboxini täyttyy, varsinkin kun edellistä postia täytyy aina siteerata ymmärtääkseen asiayhteyden.
Yksi perusasia olisi se, että nuoret demarit menisivät valikoivasti puolueosastoihin ja alkaisivat sisältä päin muuttaa. Tarvitaan myös niitä paikallisyhdistyksiä, jotka järjestävät keskustelutilaisuuksia, tapahtumia, vaalikampanjaa yms. lähiöissä.
Tiedotusta pitäisi parantaa, jokaisella osastolla tulisi olla nettisivut ja muutenkin aktiivista ilmoittelua.
Ja jos näyttää siltä, että esim. tietyllä alueella on kolme pientä henkitoreissaan olevaa paikallisyhdistystä, niin voisi olla paikallaan, että ne yhdistyisivät yhdeksi toimivaksi yhdistykseksi.
Pinkkiruusun, Vimman yms. lisäksi on hiljattain perustettu sosiaali- ja terveysalan sos.dem.yhdistys, johon voi liittyä vaikka ei olisi puolueen jäsen. Tämä yhdistys pyrkii myös levittämään keskustelutilaisuuksiaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Yhdistys järjestää Tampereella seminaarin "Julkiset terveyspalvelut –
yksityisesti vai julkisesti tuotettu?" lauantaina 15.9. klo 12-15.30. Sinne kaikki, ilmoittautumiset lauri.vuorenkoski@kolumbus.fi.
Lähetä kommentti