Puolue on melkoisessa lamaannustilassa. Uudistumisprosessissa on mielestäni tarkoitus hakea kaikkia keinoja, joilla voidaan aktivoida porukkaa ja saada liikkeeseen uusia ihmisiä. Neuvoa-antava jäsenvaali on mielestäni yksi parhaita keinoja tähän. Olen varma, että kaikkien ehdokkaiden puolesta tehtäisiin aktiviista kampanjaa, ehdokkaat kiertäsivät maakuntia ja monet puolueen jäsenet todella pohtisivat millaista puheenjohtajaa tarvittaisiin. Nämä kaikki tekijät ovat niin tärkeitä, että tästä syystä vaali pitäisi järjestää.
Ongelmaton kysymys neuvoa-antava jäsenvaali ei tietenkään ole. Jäsenvaalihan ei voi sitoa tässä vaiheessa puoluekokousedustajia ja on siis mahdollista, että jäsenvaalin tulos on erilainen kuin lopullinen. Tämä vaikuttaisi puheenjohtajan mandaattiin ja julkisuudessa asialla reviteltäisiin varmasti.
Jäsenvaali ei ole lähellekään olennaisin kysymys puolueen uudistamisessa. Olennaisinta on, että puolueeseen saadaan lisää jäseniä ja että nykyisiä ja uusia jäseniä saataisiin paremmin aktivoitua toimintaan. Tässä jäsenvaali olisi oivallinen väline muiden joukossa, ja sitä kannattaisi käyttää jo tänä keväänä.
Jos sellainen ihme tapahtuisi, että tulevaisuudessa puheenjohtaja valittaisiin jäsenäänestyksellä, luulen, että puoluekokoukseen olisi sen jälkeen nuortenkin helpompi päästä. Monella sedällä ei nimittäin olisi enää mitään syytä lähteä puoluekokoukseen, jos puheenjohtaja päätettäisiin muualla. Jäisi siis enemmän paikkoja niille, joita oikeasti kiinnostaa myös se olennaisin. Eli aate ja linja.
Hanna Isbom
6 kommenttia:
Sitkeästi elää tuo näkemys ja mielipide, että "puolue on melkoisessa lamaannustilassa". Se taitaa olla ainoa totuus, jota viimeaikoina käydyissä keskusteluissa ei saisi kyseenalaistaa.
"Puolueen lamaannustila" vaikuttaa olevan jonkinlainen yhteinen uskontunnustus: ei se vaadi perusteita.
Jos "lamaannustila" korjaantuu jäsenäänestyksellä, fine by me. Sitten kannattaisi sellainen järjestää. Oman näkemykseni mukaan lamaannustilaa ei näy tällä hetkellä muualla kuin Helsingin pörssissä.
Riippuu siitä mihin vertaa. En usko, että puolue on sinä aikana, kun olen itse ollut mukana (7 vuotta) ollut juuri muussa kuin lamaannustilassa. Ja varmaan moni muukin puolue on samassa tilassa. Jos halutaan saada ihmisiä liittymään puolueeseen ja toimimaan politiikassa aktiivisesti, tarvitaan jotain ihan uutta. 70-luvun hullut vuodet tuskin tulevat takaisin, mutta kyllä meidän silti pitää uskoa siihe, että politiikka voisi taas jonain päivänä huokuttaa ihmisiä. Ja jäsenäänestys ei siis tosiaan ole mikään ratkaisu, vaan yksi keino, jota pitää kokeilla.
Valitettavasti en voi Hanna yhtyä tuohon tekstisi viimeisen kappaleen positiiviseen näkemykseen. Eivät ne sedät nimittäin sinne mene ensisijaissa henkilöistä äänestämään, vaan tapaamaan toisiaan. Se on heille sosiaalinen tapahtuma. Näin ainakin minä olen kokenut silloin kun olen puoluekokouksiin edustajanakin osallistunut (ja yrittänyt joidenkin setien kanssa päätettävistä asioista puhuakin).
Minusta lamaannustilasta on aivan oikeutettua puhua kun puolueen jäsenten keski-ikä on joka vuosi noin yhtä vuotta korkeampi kuin se oli edellisenä vuonna. Se on sitten toinen asia millaisia johtopäätöksiä siitä tulisi vetää. Minusta nykyaikana tarjontaa on niin paljon ja ihmisten intressit yksilöllistyneet, ettei kovin paljoa toisenlaisesta jäsenkehityksestä kannata haaveillakaan. Ennemminkin pitäisi puolueen rakenteet ja toiminnan muodot sopeuttaa nykyiseen maailmaan.
Jäin itsekin miettimään alkuperäisessä tekstissä samaa asiaa, johon Koobra jo tarttuikin. Onko sosialidemokraattinen puolue todellakin sellaisessa alennustilassa, kuin yleinen totuus tuntuu olevan?
Hyper-aktiiville ei tietenkään mikään riitä, vaan reippainkin toiminta näyttää passiviselta nyhjäämiseltä. Yhteiskunnallinen aktivismi tuskin nousee sellaiselle tasolle, kuin se on parhaimmillaan ollut, mutta ainakin minusta suunta tuntuisi olevan ylöspäin.
Kyllä, ihmiset vanhenevat. Vanheneminen kuuluu -kenties valitettavasti- ihmisyyden luonteeseen. Tämän ei tarvitse tarkoittaa passivoitumista. Ainakin tällä Jyväskylässä myös vanhemman sukupolven edustajat ovat reippaasti puolueaktivismissa mukana. Kuitenkin samaan aikaan suurin osa väestä suhtautuu myönteisesti sukupolven vaihdokseen.
Eduskuntavaalit hävittin - kyllä. Tämä aiheutti erittäin tervetulleen itsekritiikin puolueessa. Alennustilastaan huolimatta SDP on kuitenkin Suomen suurin kuntapuolue ja sosialidemokraattinen ehdokas on voittanut viidet presidentinvaalit putkeen. Eivät asiat nyt kenties epätoivoisen huonosti ole.
Puolueen lamaannustila, joka on mielestäni fakta, ei tarkoita erilaisten toiminta- ja osallistumismahdollisuuksien puutetta, vaan politiikan sisällön köyhyyttä. Se johtaa myös kannatuksen heikkenemiseen. Tarvittaisiin siis uutta politiikan sisältöä, yhteiskuntapoliittista ohjelmaa, jolla vietäisiin hyvinvointivaltiota tai -yhteiskuntaa eteenpäin.
Ohjelmallinen keskusteluhan oli vilkasta 60- ja 70-luvuilla, kun rakennettiin tätä nykyistä HVV:ta. Kun 80-luvulla alkoi näyttää siltä, että aika paljon on jo saatu aikaan, alettiin panna käsiä ristiin ja huokailla, että se on siinä. Sorsa sanoi 80-luvulla pääministerinä jossain haastattelussa, että sosialidemokraattien sosialismi on tätä todellisuutta, missä nyt (siis sillon) eletään.
Sitten tuli lama ja vaaleissa turpiin. Kun päästiin takaisin valtaan 95, oli suuri ja aiheellinen hätä puolustaa HVV:ta. Mutta silloin jäi miettimättä, miten sitä HVV:ta voitaisiin kehittää edelleen. Eihän se valmis ole.
Lamaannustilasta irtautuminen edellyttää uutta ohjelmaa. Ei se käy tietenkään pelkällä jäsenäänestyksellä puheenjohtajasta, mutta se voisi olla askel oikeaan suuntaan. Ja puheenjohtajaehdokkailta sopii odottaa myös ohjelmallista linjausta. Ei tästä uuteen vauhtiin päästä pelkällä naaman vaihtamisella. Eikä vallan tavoittelu ilman positiivista polittista ohjelmaa ole vaivan väärtti.
Totta on, että puolueen politiikka tarvitsee tarkennusta ja linjausta. Yksi suuri ryhmä on ns. toimihenkilöt, jotka puurtavat "joustavalla työajalla" kiikuttaen laptopiaan kodin ja työpaikan välillä yrittäen samalla pyörittää kodin arkipäivän rumbaa.
Jos kuitenkin aikaa ja halua on yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen voi myös toimia omassa lähipiirissään pienten asioiden kautta. Kansalaisaktiivisuus pienten tekojen kautta voi johtaa suurempiin juttuihin.
Lähetä kommentti